Lelu

Lempäälän lukio

Lempäälän lukio on innovatiivinen ja vireä lukio, jonka uudessa upeassa Virta-kampuksessa opiskelee noin 350 energistä, aktiivista ja elämänmyönteistä nuorta. Korkeatasoinen opetus, laaja kurssitarjotin sekä monipuoliset opetusmenetelmät moderneissa tiloissa Ahtialanjärven rannalla luovat erinomaiset puitteet opiskelulle. Lempäälän lukiossa on positiivinen yhteisöllisyyttä korostava ilmapiiri, jossa jokaista arvostetaan yksilönä. Lukioon otetaan vuosittain 130 uutta opiskelijaa keskiarvorajan ollessa 7,4.

Lukion ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat 1962 toiminnan sijoittuessa Lempäälän kanavan viereiselle tontille. Lukion toiminta siirtyi uuteen Tredun Lempäälän kanssa yhteiseen koulurakennukseen (VIRTA) elokuussa 2017. Virta-kampuksella on mahdollista suorittaa myös kaksoistutkinto (ylioppilas- ja ammatillinen tutkinto) kolmessa vuodessa. Toisesta oppilaitoksesta on lisäksi mahdollista valita yksittäisiä kursseja. Tredussa voi vastaavasti suorittaa liiketalouden (merkonomi), sosiaali- ja terveysalan (lähihoitaja), käsi- ja taideteollisuusalan, matkailualan sekä kiinteistöalan ammattitutkinnon. 

Virta-kampus sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä noin kilometrin päässä Lempäälän keskustasta. Osoite on Valkeakoskentie 19. Rakennuksessa toimii myös Pirkan opisto. Virta-kampuksen tilat ovat myös ulkopuolisten käytettävissä. Tarjolla ovat esimerkiksi rakennuksen suuri kokoontumisaula, liikuntasali, kuntosali, monitoimisali ja luokat. Lempäälän kunnanvaltuusto kokoontuu monitoimisalissa syksystä 2017 alkaen.