Syksyn ylioppilastutkinnon koepäiviä muutetaan koronavirustilanteen mahdollisen jatkumisen vuoksi

8.5.2020

Ylioppilastutkintolautakunta on päättänyt muuttaa syksyn 2020 koepäiviä niin, että kaksi reaalikoepäivää jaetaan neljäksi koepäiväksi ja vieraan kielen pitkän oppimäärään koepäivä jaetaan kahdeksi koepäiväksi.

Menettelyllä pyritään turvaamaan tutkinnon turvallinen järjestäminen syksyllä myös koronavirustilanteen jatkuessa. Kokeita on mahdollista järjestää lukioissa aiempaa pienemmissä ryhmissä ja suuremmilla turvaväleillä. Kokelas voi syksyn 2020 tutkinnossa halutessaan ilmoittautua suorittamaan sellaisia kokeita, jotka olisivat olleet alun perin samana tutkintopäivänä. Muutos helpottaa erityisesti niiden kokelaiden tilannetta, joiden tutkintosuunnitelmat muuttuivat keväällä oman sairastumisen, aikaistettujen koepäivien tai muun syyn vuoksi.

Syksyn kirjoitusten uuden aikataulun näet täältä.